tiistai 29. marraskuuta 2011

Arjen yllättäjä: Henry!

Se tunne kun avaat huoneesi oven ja huoneessa näyttää siltä kuin siellä olisi pidetty esikoulun ensimmäinen välitunti. Papereita siellä täällä, vaatteet tuolilla, tyynyt lattialla, pöytäkin näyttää enemmän abstraktilta taideteokselta kuin työskentelyalustalta ja nurkissa pölypallerot suunnittelevat jo ensimmäistä vallankumoustaan, vain ruokalautaset ja vesivärit seiniltä puuttuvat. Aluksi vaivun epätoivoon, mutta sitten muistan, että minulla on uusi ystävä, täydellinen tälläistä totaalista hävitystä varten ja se ystävä on Henry.  

  Henrystä liikkui aluksi paljon huhuja. Joidenkin mukaan se on vasta lapsi, joka välillä oikuttelee, jotkut huhut väittävät Henryn olevan vanha ja tulevansa jo tiensä päähän. Voi olla myöskin mahdollista, että Henry kertoo kaikille hieman erinlaisen tarinan. Minulle hän kertoi työskennelleensä pienessä asuntolassa jo vuodesta -83 (en tiedä kuinka luotettavaa tietoa tuo on) ja hän on kotoistin Imurlandiasta, pienestä valtiosta keskeltä Indokiinaa. Hän sanoo olleensa erittäin tyytyväinen työsopimukseensa, johon kuuluu päivittäiset ilmaiset ateriat ja oma pieni yksiö siivouskomerossa. Ainiin, jos jollekin jäi epäselväksi niin voisin tässä hieman täydentää, että Henry on siis pieni vihreä imuri, koiranpentumaisella katseella ja suurilla silmillä varustettuna.


Henry elinympäristössään.

 Suloisesta ulkomuodostaan huolimatta, Henry on sen verran kova jätkä, että on tatuoinut oman nimensä valkoisella värillä selkäänsä.


Henryn tatuointi.

 Kävin siis pyytämässä Henryä auttamaan sotkun siivoamisessa. Henry ei oikein tykännyt kun kesken päiväunien herätin hänet ja laitoin komeron valot päälle. Siispä koko sen ajan kun raahasin häntä töihin, Henry osoitti lapsellisesti mieltään kolistelemalla käytävällä, törmäilemällä seiniin ja pitäen kauheaa mekkalaa kuin uhmaikäinen lapsi. Lopulta hän suostui kompuroimaan kynnyksen yli ja rullasi painavalla ruhollaan suoraan varpaideni päältä (luulen, että hän teki sen aivan tahalleen).  Kiukuttelun jälkeen Henry kuitenkin hoiti hommansa, niin kuin yleensä, ja söi vatsansa täyteen. Minusta Henryn oli turha valittaa, koska ainoa mitä hänen tarvitisi ikinä tehdä oli nukkua ja syödä. Tosin se mitä Henry söi ei välttämättä ollut mitään gourmet ruokaa, mutta hänhän oli imuri! Siihen Henry vastasi katkerasti: "Ethän säkään mitään paskaa syö." Siinä vaiheessa Henryn oli aika painua koppiinsa nukkumaan ja selvittelemään ajatuksia. Ehkä hän olisi seuraavan kerran auttavaisempi. Jopa pölynimurilla on huonot päivänsä.  

4 kommenttia:

  1. Hahaa! Olin yläasteella kesätöissä kahvilassa, ja siellä oli samanlainen imuri. Sympaattisia olioita. Mäki haluan! Mistähän noita saa?

    VastaaPoista
  2. Noi on kyllä sympaattisia, etenkin Henry. En tiedä mistä noitä saa kun taitaa olla sen verran uhanalaisia :)

    VastaaPoista
  3. Ihana Henry! Teillä on tosi hyvä blogi!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.