maanantai 28. marraskuuta 2011

Mr. Buddha ja pikku-Siddharta


Sisareni esitteli minulle muutama vuosi takaperin mr. Buddhan. Ensitapaamisemme sujui hilpeissä merkeissä. Mr. Buddhassa oli jotain niin alkukantaisen riemukasta, että nauroin hänelle, mutta hän ei loukkaantunut. Itseasiassa hän vain nauroi entistä enemmän. Siinä me nauroimme yhdessä, minä ja mr. Buddha. Silitin hänen valkoista vatsaansa. Hänen ilmeinen liikalihavuutensa ei näyttänyt häiritsevän häntä, joten en antanut sen häiritä minuakaan. Mr. Buddhan elämänilo oli tarttuvaa. Halusin tulla hänen kaltaisekseen. Halusin olla yhtä onnellinen ja saada ihmiset hymyilemään. Siispä otin mr. Buddhan asumaan huoneeseeni.

Seuraavana aamuna heräsin ja näin mr. Buddhan pöydälläni kannustamassa minua uuteen päivään kädet voitokkaasti ilmassa. En voinut olla hymyilemättä katsellessani tuota onnellista punkeroa. Oma vatsanikaan ei vaikuttanut niin pehmeältä verrattuna mr. Buddhan pinkeään pömppöön. Tiesin, että meidät oli luotu toisillemme. Aina kun olin onneton, mr. Buddha muistutti minua kaiken hetkellisyydestä ja elämän mukavista puolista. Hänen hymynsä ei hyytynyt toivottomimmissakaan olosuhteissa. Mr. Buddhan vilpittömään rohkaisuun voin luottaa aina.

Päätin tänä syksynä adoptoida mr. Buddhan kanssa pikku-Siddhartan Indiskasta. Koko hylly oli täynnä kodittomia munkkilapsia matkallaan kohti valaistumista. Adoptoinnissa ei voi välttyä tietyiltä kuluilta ja epäilinkin, onko tämä taloudellisesti järkevää. Kaikki epäilyni haihtuivat, kun pääsin pikku-Siddhartan kanssa kotiin. Hän näytti niin tyytyväiseltä oloonsa meditoidessaan vessassani. Pikku-Siddharta hehkui kosmista viisautta ja rauhaa. Aivan kuten mr. Buddhankin kanssa, tunsin voimakasta halua muuttua pikku-Siddhartan kaltaiseksi. Haluan hymyillä tuollaista ehdottoman tyyntä hymyä elämäni jokaisella minuutilla.

Mr. Buddha ja pikku-Siddharta palauttavat minut monta kertaa päivässä läsnä olevaan hetkeen. Syventyessäni katselemaan heitä hymyilen hetken tuota samaa hymyä ja tiedän, että jokainen paikka ja jokainen hetki on temppeli.

2 kommenttia:

  1. Ihana teksti! Mulle tuli halu adoptoida samanlainen leppoisa kaveri. Eksyin tänne blogiin Facebookista ja jään seuraamaan jatkossakin, jos muut tekstit on yhtä hauskoja, kuin tämä :-)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että tykkäsit ja tervetuloa :) Tasosta en voi vielä luvata mitään, mutta panostamme viihdyttävyyteen.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.