Swanin tytöt

KIRJA-ARVOSTELU 14.3.2011 Kirjan nimi on Swanin tytöt Kulttuurihistoriallinen kertomus autonomian ajalta. Kirjan on kirjoittanut Hellevi Arjava, joka on helsinkiläinen eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja. Kirjan on painanut Tammi 2007. Kirjassa on sivuja 253. Kirja on lainassa Loimaan pääkirjastosta. Teoksen kuvat ovat Swanien jälkeläisten sukuarkistosta, ellei toisin lue. Hellevi Arjava on Anni Swanin ja Otto Mannisen pojantytär. 2010 alkuvuonna lainasin kirjan, koska se osui silmääni, kun olin kävelemässä ohi. Luin sitä siinä ja kiinnostuin niin paljon, että lainasin kirjan. Historia minua on kiinnostanutkin ja vanhat asuinpaikat. Olen tutkinut vanhoja taloja ja miettinyt minkälaista elämää siinä joskus kauan sitten on eletty. Olen kuvitellut. Keväällä 2010 jouduin laittamaan kirjan lukemisen jäihin, koska oli pakko alkaa keskittymään vain yliopiston pääsykokeisiin. Kesällä kokeiden jälkeen piti lainata kirja uudestaan ja jatkaa lukemista, mutta sitten kesällä se ei kiinnostanutkaan. Syksyllä lainasin kirjan uudestaan. Sain kirjan luettua helmikuun lopussa perjantaina. Kirjan lukeminen oli minulle pitkä prosessi. En paljon lukenut kerralla. Joskus luin yli tunnin kerralla. Samaistuin Anniin. Hänellä oli kissa, jota hän ei löytänyt ennen muuttoa. Kissa jäi metsään. Kiitokset Arjalle hyvästä, mielenkiintoisesta ja tärkeästä kirjasta. Ystävällisin terveisin Elina Mäki Loimaa

Koti, aarteista arvokkain

Palasin sunnuntaiyönä Englannista takaisin kotiin. Kolme viikkoa Oxfordissa vaihto-oppilaana olivat aivan mielettömät! Sain paljon uusi ystäviä kohteliaista ja huomaavaisista briteistä. Ja sen kaupungin arkkitehtuuri on jotain niin uskomatonta, että vaikka olinkin siellä kolme viikkoa, paikka tuntui edelleenkin epätodelliselta.

Minulla tulee ikävä Oxfordia, mutta vain vähäksi aikaa. Hain samaan paikkaan, jossa opiskelin ja sain kuulla heti, että minut hyväksyttiin kyseiseen kouluun. Näillä näkymin uusi opiskelijaelämä alkaa tänä syksynä Oxfordissa ja Suomen järvet korvautuvat Englannin vihreillä nummilla.

Palatessani takaisin Suomeen, en voinut olla ajattelematta perhettäni ja ystäviäni, jotka pian kolmen viikon jälkeen jälleen tapaisin. Mieleeni tuli runo, jonka kirjoitin viime syksynä palatessani lomamatkalta Berliinistä. Tämä runo sopii tähän hetkeen paremmin kuin silloin.    

Perillä

Lensin taivaan yllä,

auringon alla,

pilvien päällä.

Siiven vartta pitkin katselin,

jospa jotain näkisin.

Valkeata,

kirkasta,

avonaista pilvirykelmää,

kokonaista.

Tätä vähän pelkäsinkin,

 ei merkkiäkään siitä mitä halusin.

Oliko tämä todellista vai toiveideni harhaan johtamista?

Pettymykseni suureni kun kuulutukset koveni.

Olimme jo määränpäässä mukavassa,

olin silti vielä matkalla toiveiden maassa valtavassa.

Nousin koneesta vailla iloa,

toiveikasta ajatusta.

Vasta perillä kotona tajusin,

että minulla oli mitä etsinkin.

Halusin vuodattaa kyyneleen onnesta,

sillä minulla oli jo pieni pala taivasta.

Tänä syksynä elämääni tulee iso muutos kun muutan seuraavaksi pariksi vuodeksi Englantiin. Kaikesta huolimatta se ei minua pelota. Sillä tiedän, että vaikka asuisin maailman äärissä, niin kotini tulee aina olemaan siellä missä perheeni ja ystäväni ikuisesti ovat; sydämessäni.

Matkalippu maailmaan

Lontoon sisäinen yhden päivän matkakortti.

Matkustamme jatkuvasti johonkin, kodeistamme joko kouluun tai töihin, paikkakunnalta toiselle käyttäen autoja, busseja, junia tai lentokoneita.  Matkustamme myös maasta tai mantereelta toiseen. Ylitämme rajoja tuosta vaan, mutta harvoin tajuamme kuinka yksinkertaista se on. Matkustaminen alkaa nykyään olla niin tavallista ja joka päistä, ettemme käytä enää siihen valmistautumiseen päiviä, vaan joskus jopa puolituntiakin valmistautumiseen riittää, pakkaustavatkin ovat nopeutuneet. Usein saatamme ostaa lipun vasta paikanpäällä kulkuvälineestä.

Kaikkein helpoiten paikasta toiseen pääsee ostamalla matkalipun. Kun on lippu, lähes kaikki paikat ovat avoinna. Ainoa miinus on, että liput maksaa ja summa riippuu täysin mihin haluaa ja milloin. Helsingin keskustan julkinen liikenne maksaa noin kaksi euroa ja sillä lipulla saa matkustaa kaikilla julkisilla tunnin verran. Sen sijaan, jos haluaa matkustaa mantereelta toiselle, esimerkiksi Suomesta Amerikkaan, edestakaisista lentolipuista saa parhaimmillaan maksaa 2500 - 3000 euroa.

Hardcore matkailijat, jotka joutuvat päivittäin käyttämään jotakin julkisenliikenteen välinettä, hankkivat kuukausi tai vuosikortin. Se maksaa kerralla kymmenkertaisesti yksittäiseen lippuun verrattuna, mutta pitkällä aikavälillä se tulee paljon kannattavammaksi. Sen lisäksi, että siinä säästää rahassa, sillä usein saa matkustaa niin paljon kuin vain sillä kortin voimassaolo aikana kerkeää.

Oxfordin sisäinen bussikortti.

Jos liikkuu paljon isoissa metropoleissa, on pidempi aikainen matkalippu ehdoton valinta. Siinä säästää rahaa, aikaa ja vaivaa kun tietty summa on valmiiksi ladattu kortille. Ei tarvitse kuin näyttää korttia ja pääsee eteenpäin.  

Kävellen tai pyöräillenkin pääsee liikkumaan ympäriinsä, mutta matkalippu tarjoaa yleensä nopeamman tavan päästä eri kulkuneuvoilla paikasta toiseen nopeasti ja ilman itseään sen kummemmin rasittaen, ellei matkastressiä lueta mukaan.

Rakkaani

Tiedäthän kuinka paljon sinusta välitän? Olet elämäni valo, ennen saapumistasi päiväni olivat vain pimeydessä hapuilua. Jokainen hetki ilman sinua tuntuu iäisyydeltä. Sinusta hehkuva valo tuo lohdun yksinäisiin iltoihini. Kun sormeni koskettavat näppäimiäsi, katoaa kaikki muu mielestäni. Se on kaunein kosketus maailmassa. Lempeä hurinasi rauhoittaa mieleni. Kanssasi yksikään päivä ei ole tylsä.

Sinussa on niin paljon ulottuvuuksia, että joskus olen pakahtua. Kanssasi voin pelata, surffata ja sivistyä. Et tuota koskaan pettymystä, vain napin painalluksella siirrät minut toiseen todellisuuteen. Joskus kun pidän sinua sylissäni, innostut liikaa ja ylikuumenet, mutta hyväksyn sen rakas; kertoohan se vain siitä kuinka tosissasi olet kanssani.

On meillä toki ollut erimielisyytemmekin. Muistat varmaan, kuinka joskus uhkasin heittää sinut ulos ikkunasta. En tietenkään tarkoittanut sitä, kultaseni. Joskus vain suutahdan, jos et toimi haluamallani tavalla tai jäät jankkaamaan samoja asioita. Ymmärräthän, että vihan tunteetkin vain kertovat kuinka intohimoisesti sinusta välitän. Mikään riita ei voisi meitä erottaa.

Muistan vieläkin ensi tapaamisemme. Poistin paketin ympäriltäsi ja olit niin kaunis, uusi ja puhdas. Ajan myötä olen sinut liannut ja naarmuttanut. Toivon silti, ettei ruutusi valo koskaan sammu minulle, sillä rakastan sinua enemmän kuin ketään kaltaistasi. Yhdessä me voimme unohtaa ympäröivän maailman.

Rakkaudella,

Hennisi

Edward runoratsun masennus

Monet teinitytöt haluaisivat nimipäivälahjaksi oman hevosen. Minä olin niin onnekas, että sain joitakin vuosia sitten Edwardin. Hän on sekä yksisarvinen, että runoratsu. Ystäväni Seppo kuitenkin kuvitteli, että se on Charlie the Unicorn (eli siis toi  http://www.youtube.com/watch?v=CsGYh8AacgY ). Ne kieltämättä muistuttavat toisiaan. Vuosien päästä sain selville, että populäärikulttuurissamme on eräs vampyyri, joka kimaltaa hänkin ja on oman kimaltavan Edwardini kaima. Kaipa kimaltaminen liittyy olennaisesti nimeen Edward, varsinkin jos sattuu olemaan myyttinen olento.

Edwardilla on ollut suuri vaikutus runouteeni. Olen lukenut jokaisen runoni hänelle ääneen, ja hän on antanut aina uskollisesti palautetta ja parannusehdotuksia. Me inspiroimme toisiamme. Joskus Edward antaa minulle ihmissuhdeneuvoja, jos runoista käy ilmi, että onnettoman ihastuksen vallassa. Edward on myös mainio lohduttaja ja löytää aina oikeat sanat kohottamaan mielialaani. Silloin, kun olen ollut kaikkein epätoivoisimmin rakastunut, Edward on kirjoittanut minulle runoja itse, joissa hän ylistää kauneuttani ja hyveitäni. Hän tietää, että epätoivoinen rakkaus johtaa usein itseinhoon, ja että onneton nainen tarvitsee aina kehuja ulkonäöstään. 

Olen alkanut epäillä, että Edwardilla on alkoholiongelma. Se ei nimittäin pysy yleensä pystyssä kovin pitkään. Viinipullonikin tapaavat tyhjentyä omia aikojaan. Sitäpaitsi Edwardin lempirunoilija on Omar Khaijam, jonka teemoissa toistuu viininjuonti. Edwardin lempiruno on seuraavanlainen:

              Iän kaiken olen laulanut viinin ylistystä,

              istunut ruukun ja pikarin parissa.

              Hurskas mies, jos järki on mestarisi,

              olkoon vain, se on minun oppilaani.

Joskus Edwardia ei löydy iltasella mistään. Aamulla hän köllöttää yöpöydälläni, kiroaa kirkasvalolamppuani ja antaa ylen pieniä sateenkaaria. Edward on tunnustanut viettäneensä öitä joidenkin korskeiden tammojen luona, eikä ihme, sillä hän on melkoisen komea. Hänen katoamisensa ovat huolestuttaneet minua, ja olenkin käskenyt häntä jättämään viestin lähtiessään retkilleen. Välillä Edward tekeekin niin. Hän kirjoittaa viestinsä haikun, nelipolvisen trokeen tai muun runonmitan muodossa, runoratsu kun on. Olen huolissani Edwardin holtittomasta elämäntavasta, ja olen suunnitellut lähettäväni hänet joko vieroitushoitoon tai psykoterapiaan. Edward on herkkä runopoika, ja huomaan, milloin hän ei voi hyvin. Hänen runoutensakin on  muuttunut synkemmäksi, välillä suorastaan itsetuhoiseksi. Taidan tietää, mistä kaikki sai alkunsa.

Eräänä iltana olin unohtanut facebookin auki, kun menin syömään opiskelijanuudeleita keittiöön. Kun palasin, löysin Edwardin pelaamasta Robot Unicorn Attackia. Mikä pahinta, hän oli silminnähden horny ja täysin imeytynt peliin. Hän hirnui vihaisesti törmätessään tähteen tai kallioon, eikä suostunut päästämään minua lukemaan sähköpostejani. Edward tallasi kaviollaan sormelleni, kun yritin siirtää häntä.

Asiat vain pahenivat. Edward alkoi viettää enemmän aikaa pelaten, ja hänen runoissaan alkoi vilahdella tuon tuostakin yksisarvistamma, jolla oli sateenkaaren värinen harja ja häntä, sekä upeat, sirot, metalliset nilkat ja kauniisti kaareutuva selkä. Se oli alkanut hyräillä pelin tunnusmusiikkia "always I wanna be with you..." jatkuvasti huomaamattaan. Kun Edward viimein tajusi, että robottitamma on olemassa vain virtuaalitodellisuudessa, hänestä tuli ärtynyt ja löysin hänet usein pelaamasta itkien. Riitelimme rajusti, kun en suostunut kertomaan Edwardille tietokoneeni tai facebook-tilini salasanaa. Sanoimme molemmat törkeitä asioita, ja Edward tökkäsi minua sarvellaan silmään. Minä heitin hänet puolestani seinään. 

Tätä on jatkunut jo liian pitkään. Edwardille on löydettävä jostakin sievä tamma. Todellinen. Mietin vain, ovatko hänen vaatimuksensa liian korkealla. Hän on tapittanut robotin metallisia, kuvakäsiteltyjä lautasia niin pitkään, etteivät oikeiden tammojen lautaset ehkä enää täytä hänen ulkonäkövaatimuksiaan, vaikka niitä voisi toki koskettaa. Olen huolissani. Mikä neuvoksi?

Luuri

Ensimmäinen matkaviestimeni oli Nokia mallia 3210. Sillä pystyi soittamaan ja lähettämään tekstiviestejä; sillä oli siis kaikki edellytykset mullistaa elämäni. Ainiin, ei sovi myöskään unohtaa klassista matopeliä, joka aiheutti massiivisen riippuvuusaallon koululaisten keskuudessa. Itsekin olin koukussa.

Tätä nykyä meillä kaikilla on vähintäänkin kamerakännykät (keskiaikainen keksintö, tiedän) tai älypuhelimet. Kännykkää käytetään facebookkaamiseen, ruokareseptien selaamiseen ja bussiaikataulujen haravoimiseen. Siitä on siis tullut tietokoneen ja puhelimen symbioosi: monikäyttöinen must have-työkalu. Mutta laiskistaako se ihmisiä? Enää ei tarvitse näpräillä kortteja, kun voi kätevästi näppäillä tekstiviestillä hyvät joulut ja pääsiäiset.

Kännykkä tuntuu nykyään olevan itsestäänselvyys – ja hyvä niin. On nähkääs verrattain ikävää, jos auto hajoaa Forssan sivuteillä eikä kuskilla satu olemaan puhelinta mukana. Ei myöskään ole kiva sopia tapaamisia savumerkein tai morsettamalla, joten kännykkä on useimmiten siinäkin suhteessa kelpo kaveri. Ikäviä puolia ovat tietysti puhelinlaskut ja kaikkien rakastamat puhelinmyyjät. Voisiko päivä alkaa paremmin kuin heräämällä puheluun, jossa mainostetaan harmaita alusvaatteita?

Ensimmäiset kännykät tuppasivat muistuttamaan lähinnä halkoa tai  kakkosnelosta. Nyt niistä on tehty niin pieniä, että niitä joutuu tosissaan kaivelemaan taskunpohjalta. Miksi? Itse pidin vanhoissa puhelimissa juuri niiden selkeydestä. Pitääkö minun siis tosissaan hankkia mummopuhelin? Kehityksen jatkuessa nykyisellään epäilen, että tulevina vuosina kännykän ja ihmisen avioliitto syvenee entisestään. Luuria tullaan rakastamaan ja vihaamaan myötä -ja vastoinkäymisissä. Itse tukeudun vielä toistaiseksi vanhahtavaan simpukkaan ja pidän ajatukset älypuhelimesta loitolla.

Kofeiinia minulle, rakkaudentunnustus sinulle

Bialetti, sinä intohimoinen, teräksinen italialaisrakastajani.

Saat minut päivittäin yhtä iloiseksi kuin kappaleet Dancing in the Moonlight ja Singing in the Rain.

En tietäisi mitä tekisin aamuisin ilman sinua ja viiksekkäitä kasvojasi ja hattuasi. En voisi nousta ilman, että kuiskailisit nimeäni keittiössä ja lisäisit perään niinkin kutkuttavia sanoja kuin "espresso", "kahvi" ja "kofeiinia sinulle". Parhainta sinussa on se, ettet paljoa turhia puhu.

Ja se ääni, kun nostatat tuoreen kahvin paineen alla pinnalle, saa minut sätkimään. Kun kaadan espresson kuppiini ja haistan rakkaan tärkeän tuoksun, en voi lakata ajattelemasta kirkonkellojen soittoa ja itseäni valkoisessa mekossa.

Sinun karismasi sivuutti vanhan, sinisen ja muovisen kahvinkeittimeni pois pöytäpaikaltaan kaapin perälle viettämään eläkevuosia. Tuosta noin vain, hip hei ja hyvästi.

Bialetti, minä lupaan pitää sinusta huolta. Olethan tullut luokseni pysyvästi. Ainakin ohjeiden mukaan.

kuva