keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Tuttuja Briteissä!


Terveisiä täältä Oxfordista! En kerennyt edes kunnolla asettua taloksi Headingtonissa sijaitsevalle Ruskinin kampukselle kun huomasin isomman asuntolan käytävällä tutunnäköisen tyypin. Tyypillä tarkoitan pölynimuria. Katsoin hetken aikaa ja tajusin, että ei voi olla totta, sehän on Henry! Ei se kuitenkaan ollut ihan Henry, sillä se oli punainen ja britti. Henry ei maininnut mitään, että hänellä on serkkuja Briteissä. Nimesin Henryn serkun alustavasti Simoniksi, koska näimme vain vilaukselta emmekä kerenneet esittäytymään toisillemme.

Sain idean kirjoittaa Simonista ja menin kuvaamaan Simonia, mutta se oli kadonnut asuntolaan mennessäni. Simon oli luultavasti mennyt piiloon tai sitten hän oli varmaankin paikallisessa pubissa viettämässä aikaa. Jos Simon kerran ei halunnut näyttäytyä, niin kutsuisin häntä vastaisuudessakin Simoniksi oikean nimen puutteessa, suomalaisittain Simo.

Halusin selvittää oliko Simon Henrylle sukua. Lähdin kävelemään Headingtonin katuja etsimään häntä.
Matkallani näin St Anrew's Churchin.



Simonin luultava kantis.



Kurkkasin The White Heartin ikkunasta sisään ja siellähän se Simon oli, istumassa tuopillisella. En mennyt häiritsemään, olisihan tässä vielä aikaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.