Jokainen meistä muistaa varmasti joskus pidelleensä kynää kädessä stressaavissa tilanteissa, silloin kun jännittää ja ahdistaa. Itselle näitä tilanteita olivat muun muassa ylioppilaskirjoitukset, erilaiset kokeet ja testit. Monille myöskään pitely ei riitä: kyniä purraan, hypistellään, naarmutetaan pintaa ja pyöritellään sormien ympärillä. Miksi? Itse uskon sen olevan tekemisen puutetta, mutta varmasti myös (ainakin minulle) jonkinlaista stressinlievitystä. Sitä on kiva räplätä, jottei näyttäisi tyhjäntoimittajalta. Tai ihan muuten vaan, tehdäkseen jotain. Ajan myötä kynistä, ainakin lyijyisistä sellaisista, tulee käyttäjänsä tuunaamia: sellaisia, jotka ovat nähneet ja kokeneet ainakin pari vuotta ahkeran opiskelijan retuutusta.
Kynissä on monia ongelmia: lyijykynistä katkeaa lyijy, kuulakärkikynistä loppuu muste, tussit kuivuvat yms. Kuitenkin niissä on jotain nostalgista ja hienoa. Tuntuu täysin erilaiselta kirjoittaa vanhalla kunnon lyijykynällä kuin openofficella, jota tälläkin hetkellä käytän. Jälki on toki tyylikkäämpää ja selvempää, mutta käsiala on kaikilla sama, persoonallinen kosketus ei välity. Pidän ihmisten käsialojen vertailemisesta, sillä se tuo aina jotain ilmi kirjoittajastaan. Jotkut tekevät koristeellisia s-kirjaimia, toiset kirjoittavat viistoon ja kolmansia ei oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa, kunhan selvää saa. Itse myönnän häpeäkseni osittain kuuluvani jälkimmäiseen kastiin.
Ja ajatelkaa mikä vapaus, kun inspiraation iskiessä ei tarvitse aina kaivaa esille tietokonetta. Vain kynä ja paperi esille ja ajatukset sanoiksi paperille - resepti on helppo. Tämä jokaisen kirjoittajan peliväline on kuitenkin aikeissa siirtyä uhanalaisten esineiden joukkoon. Se ei ole suinkaan ainoa ”entisaikojen” loistelias keksintö, joka sittemmin väistyy kehityksen tieltä. Jo aikaisemmin mainitut vanhat valokuvat ja televisio ovat myös siirtymässä syrjään Windows 7:n ja iphonen tieltä. Elämä on helppoa, mutta pitäisikö sen olla? Mielestäni se pieni vaiva, jota itsekin usein kartan, on vain hyväksi. Se myös muistuttaa siitä, että elämässä asiat harvoin tulevat ilmaiseksi ja valmiiksi pureskeltuina.
Jokainen on varmasti joskus kokenut tuskan, joka lyijykynällä kirjoituksesta seuraa. Etenkin, jos päätyy tilanteeseen, jossa joutuu kirjoittamaan paljon ja nopeasti. Ajatus haluaisi lentää kauas, mutta kynä ei seuraa perässä. Lohdutukseksi voi kuitenkin todeta, että sormissa säteilevä kipu on merkki siitä, että tuli nähtyä vaivaa ja saatua aikaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.