Valitsin päivän esineeksi ylioppilaslakin siitä syystä, että saan tänään sellaisen. Minusta tulee tänään ylioppilas, joten päivän ruokavalioni tulee koostumaan lähinnä kuohuviinistä ja kakusta. Huomenna saatan olla merisairas, joten älkää soitelko kovin aikaisin.
Ylioppilaslakki on mukava hattu, koska sen voi kätevästi hukata vappuna. Sitä voi koristella polttamalla siihen reikiä röökeillä. Ja mikä tärkeintä: lakkia voi käyttää hätätilanteissa (tai huvin vuoksi) juoma-astiana. Siihen mahtuu enemmän nestettä, kuin keskivertojuomalasiin. Joudun tulevaisuudessani juomaan omastani vähintään olutta, sillä ikävä kyllä, lakkini on valmistettu kellastumattomasta sametista. Pyh pah sanon minä! Mikään ei ole yhtä katu-uskottava asuste, kuin kellastunut yo-lakki. Valittaisin tästä huijauksesta heti erääseen helsinkiläiseen tavarataloon, ellen olisi saanut niin hyvää asiakaspalvelua sitä ostaessani.
Katselin viime elokuussa sisilialaisen lapsuudenystäväni kanssa sisareni lakkiaiskuvaa. Tyylikäs italiatar kommentoi lakkia: sehän näyttää aivan merimieshatulta! En kertakaikkiaan voinut kiistää asiaa. Vivi sanoi kuitenkin haluavansa kuvan myös minusta omassa merimieshatussani. Olen jo alkanut helliä mielessäni kuvaa itsestäni purjehtimassa avomerellä yo-lakki päässäni kohti akateemista tulevaisuuttani tuulen liehutellessa täydellisesti kiharrettuja hiussuortuviani ja lokkien liidellessä ympärillä.
Ylioppilaslakki on ennenkaikkea symboli kolmesta ja puolesta vuodesta Alppilan lukion laivastossa. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, etten muista lukion oppitunneista juuri mitään. Mieleen ovat jääneet lähinnä bileet (eritoten penkkarit), röökipaikkakeksustelut, ruokisretket Paussiin (tuopponen 2,70, ja nelosbisse samaan hintaan!), helteiset iltapäivät Alppipuistossa, Leon koulumatka hiihtäen Helsingin keskustan läpi, blinikerhon kokoontumiset, ykkösten keittämä surkea kahvi, opintokapteenin tarjoama elämänpelastuskahvi ja satunnaiset karjalanpiirakat, yläasteen intohimo tuhota vessoja, opintomatka Sessa Auruncaan, jossa kukaan ei osannut englantia, jota mitä ilmeisimmin hallitsi demonikoira, iltapurjehdukset Helsingin- ja Vaasankadun merirosvokapakoissa ja tietysti pulahdus Havis Amandassa nasujaisissa (uskokaa pois, se tuli tarpeeseen elintarvikekylvyn jälkeen).
Oppitunneilla, jotka poikkeuksellisesti jäivät mieleen, lepyteltiin mukavaa, mutta loukkaantunutta opettajaa suklaalla, opittiin kukkakaaleista ja kondomien merkityksestä, kuunneltiin saarnaa työssäkäymisen moraalittomuudesta, kyseenalaistettiin monistevuorten ympäristöystävällisyys, kuunneltiin taistolaislauluja, katsottiin Matrix ilman taistelukohtauksia, tanssittiin pulpetilla soittoäänen säestyksellä, lintsattiin, analysoitiin Leo Mellerin tapaa lausua "antikristus", katsottiin zeitgeist-leffaa, esitettiin performanssi verenhimoisista keguruista ja pohdittiin, mitä musta väri symbolisoi Okolle.
Se niistä listoista. Mitä yleissivistykseeni tulee, en ymmärrä vieläkään, mitä mitoosissa ja meioosissa tapahtuu. Opin kuitenkin lukiossa, että opettajat ovat ihmisiä, miehilläkin on tunteet, sekä pääsin eroon ennakkoluuloistani trendikkäitä ihmisiä kohtaan. Muutuin lukioaikana pessimististä optimistiksi.
Uskon, että tärkein oppiminen lukiossa ei tapahdu luokkahuoneissa. Yleissivistystä tärkeämpää on sydämen sivistys, eli kyky kohdella muita ihmisiä kunnioittavasti ja ottaa vastuu omasta käytöksestään. Lukion kaltaisissa yhteisöissä opetellaan ennenkaikkea käyttäytymään ja ottamaan muut huomioon.
Alppilan kasvateista tulikin kaiken hulluuden jälkeen ja opiskelusta huolimatta ihan kelvollisia yksilöitä. Jään tarkkailemaan kiinnostuneena, mille vesille kaikki alppilalaiset aikovat seilata merimieshatuissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.